Työnohjaus
Voimavarakeskeinen työnohjaus terveydenhuollon ja kuntoutuksen ammattilaisille
Olen aina ollut innokas tutkimaan elämäämme ohjaavia arvoja, normeja ja viitekehyksiä. Haluan löytää uusia näkökulmia työelämään erilaisten ihmisten kanssa, joten toivon pääseväni tekemään työnohjausta monipuolisesti eri alojen ammattilaisten kanssa.
Vahvuutenani on erilaiset asumispalveluiden yksiköt ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten kanssa työskentelevät työyhteisöt ja ammattilaiset. Ohjaus- ja neuvontatyötä olen tehnyt varsinkin seksuaalisuuteen liittyvien teemojen äärellä.
Työnohjaukseen hakeutuessa sinulla tai teillä ei tarvitse olla valmiita haasteita tai kriisejä, vaan lähtökohtana voi olla vuorovaikutustaitojen, oman työn organisoinnin tai tiimityön kehittäminen.
Työnohjaajan tärkein työkalu on kuunteleminen ja dialogin löytäminen, työotteeni on rohkea ja normeja rikkova. Työnohjaus on keino tutkia suhdetta itseensä, itsensä johtamiseen ja omaan työhön. Tarkastelussa voi olla myös suhde työyhteisöön tai työyhteisön toimivuus. Työnohjaus voi olla yksilömuotoista, suunnattuna työntekijälle tai esihenkilölle, tai koko tiimin voimin tapahtuvaa. Työnohjaajana en tarjoa valmiita ratkaisuja tai vastauksia, vaan tavoitteena on löytää muutoksen tila ja mahdollisuudet ohjattavan omista lähtökohdista.
Voimavarakeskeinen työnohjaus sisältää:
- Dialogisuutta (turvallisen, kehittävän, aktiivisen ja kaikkia huomioivan vuorovaikutuksenkehittyminen)
- Reflektiivisyyttä (todellisuuden ja siihen liittyvien suhteiden tarkastelu ja reflektointi)
- Narratiivisuutta (vaihtoehtoisten tarinoiden luominen ongelmallisten ja kahlitsevientarinoiden rinnalle, jotka vahvistavat työelämää)
- Ratkaisukeskeisyyttä (vahvistetaan toimivia ajattelu- ja toimintatapoja ja etsitään uusia tavoitteita kohti toivottua)
Työnohjauksessa tärkeää on löytää yhteinen tila, jossa kaikilla ohjaukseen osallistuvilla on turvallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemus.
Työnohjauksen hinnasto
Yksilötyönohjaus
- 45 min – 99 € + alv
- 60 min – 119 € + alv
- 90 min – 149 € + alv
Ryhmätyönohjaus
- 90 min – 219 € + alv
Työnohjaus saatavilla Mikkelissä ja Helsingissä tai etäyhteydellä (Teams).
Työnohjaus seksologeille
Työnohjaus seksologeille on uusiin auktorisointivaatimuksiin hyväksyttävää.
Ryhmätyönohjaus seksuaalineuvojille tai seksuaaliterapeuteille
- max. 4 henkeä
- etätoteutus, tapaamisväli sovittavissa
- 219 € + alv / 90min
- Hinta sisältää osallistujille todistukset työnohjauksen tunneista.