Selkomateriaalit
Kun tieto on ymmärrettävää, sitä voi myös käyttää.
Selkeää ja saavutettavaa tietoa seksuaalisuudesta, seksistä ja ihmissuhteista.
SelkoSeksin selkomateriaalit on tehty tilanteisiin, joissa yleiskieli ei ole riittävän ymmärrettävää tai saavutettavaa. Materiaalit tukevat tiedon saamista, seksuaalikasvatusta, keskustelua, kommunikaatiota ja omien valintojen tekemistä.
Selkomateriaaleja voivat käyttää ihmiset itse, läheiset sekä ammattilaiset. Materiaalien käyttäminen ei edellytä tiettyä diagnoosia tai tuen tarvetta – olennaista on löytää tapa saada tietoa, ymmärtää sitä ja tulla ymmärretyksi.
Kuka hyötyy selkokielestä?
Selkokielestä hyötyvät ihmiset, joille yleiskielisen tiedon ymmärtäminen tai käyttäminen on vaikeaa. Selkokielen tarve voi liittyä esimerkiksi kehitysvammaisuuteen, neurokirjoon, oppimisvaikeuksiin, muistisairauteen, kielellisiin vaikeuksiin tai siihen, että suomen kieli on vielä uusi.
Selkeämmästä tiedosta voi olla hyötyä myös silloin, kun käsiteltävä aihe on uusi, monimutkainen tai henkilökohtainen. Seksuaalisuuteen liittyvien asioiden ymmärtämistä ei pitäisi joutua arvailemaan vaikean kielen perusteella.
SelkoSeksin materiaaleja voidaan käyttää itsenäisesti tai yhdessä läheisen, ammattilaisen, ohjaajan tai muun tukena olevan ihmisen kanssa.
OmaKasvu®
Valmiit kokonaisuudet selkokieliseen seksuaalikasvatukseen.
OmaKasvu®-materiaalit tekevät laajoista ja joskus vaikeistakin aiheista ymmärrettäviä selkokielen ja selkokuvituksen avulla. Materiaalit on tehty sekä ihmisten itsensä käyttöön että ammattilaisille ja läheisille, jotka tarvitsevat valmiita ja käytännössä toimivia välineitä ohjaukseen, kasvatukseen ja keskusteluun.
OmaKasvu® – Seksuaalisuuden löytöretki
OmaKasvu® – Seksuaalisuuden löytöretki on laaja selkokielinen ja selkokuvitettu seksuaalikasvatuksen materiaalikokonaisuus nuorille ja aikuisille. Se kokoaa samoihin kansiin seksuaalisuuden keskeiset teemat seksuaalioikeuksista, kehosta ja ihmissuhteista seksiin, nautintoon, suostumukseen ja turvallisuuteen. Ammattilainen tai läheinen saa samalla valmiin rungon seksuaalikasvatukseen – kaikkea ei tarvitse etsiä, rakentaa ja kuvittaa itse.
OmaKasvu® – Matka vanhemmuuteen
OmaKasvu® – Matka vanhemmuuteen on laaja selkokielinen ja selkokuvitettu materiaalikokonaisuus raskauden suunnitteluun, odotukseen, synnytykseen ja vanhemmuuden alkuun. Se kokoaa samoihin kansiin keskeiset teemat ehkäisystä ja synnytyksestä. Materiaali sopii käytettäväksi esimerkiksi neuvoloissa, synnytysosastoilla, vammaispalveluissa ja muussa raskauteen, synnytykseen ja vanhemmuuteen liittyvässä ohjaustyössä.
Ohjetaulut
Selkokuvitetut ohjetaulut näyttävät vaihe vaiheelta, miten jokin seksuaaliterveyteen liittyvä asia tehdään. Tauluissa ohjataan esimerkiksi itsetyydytystä ja seksivälineiden turvallista käyttöä, kondomin käyttöä, kuukautissuojien vaihtamista sekä gynekologilla, urologilla ja papakokeessa käymistä.
Jokaisessa taulussa yhdistyvät selkokuvat ja lyhyet sanalliset ohjeet. Taulun voi ottaa mukaan ohjaustilanteeseen tai sijoittaa sinne, missä toimintakin tapahtuu – tukemaan oppimista, muistamista ja mahdollisimman itsenäistä toimintaa.
Kommunikointitaulut
SelkoSeksin 16 kommunikointitaulua on tehty seksuaalisuudesta, seksuaaliterveydestä ja intiimeistä asioista kommunikoinnin tueksi. Tauluihin on koottu valmiiksi eri tilanteissa tarvittavia selkokuvia ja sanoja – esimerkiksi lääkärissä asioimiseen, intiimihygieniaan, kehosta ja seksuaalisuudesta keskustelemiseen sekä itsetyydytykseen.
Kommunikointitaulut tukevat ihmistä omien tarpeiden, kokemusten, ajatusten ja kysymysten ilmaisemisessa silloin, kun puhe ei yksin riitä tai ole käytössä. Valmis tilannekohtainen sanasto helpottaa myös ammattilaisen tai läheisen kommunikointia.
Sarjakuvat
SelkoSeksin sarjakuvat ovat selkokuvitettuja sosiaalisia tarinoita, jotka näyttävät vaihe vaiheelta, miten erilaisissa seksuaaliterveyteen liittyvissä tilanteissa toimitaan. Sarjakuvissa käsitellään esimerkiksi intiimihygieniaa, seksivälineiden turvallista käyttöä, kuukautissuojien ja kondomin käyttöä sekä gynekologilla, urologilla ja papakokeessa käymistä.
Sarjakuvamuotoinen ohje tekee tilanteesta ja sen etenemisestä näkyvän jo etukäteen. Sitä voidaan käyttää uuden asian opetteluun, tilanteeseen valmistautumiseen tai toiminnan tukena silloin, kun pelkkä sanallinen ohje ei riitä.
SelkoSeks-tuotteet
Seksuaalisuus saa myös näkyä. SelkoSeksin tarroilla ja kangaskassilla voit ottaa mukaan palan SelkoSeksin sanomaa – oikeuksista, moninaisuudesta ja rohkeudesta puhua seksuaalisuudesta.
Selkokuvapaketti
SelkoSeksin selkokuvapaketti sisältää satojen kuvien valikoiman liittyen seksuaalisuuteen, seksiin, kehoon, ihmissuhteisiin ja seksuaaliterveyteen. Kuvia voidaan käyttää kommunikoinnin, seksuaalikasvatuksen ja ohjauksen tueksi. Kuvien avulla voidaan tehdä näkyväksi asioita, joille voi muuten olla vaikea löytää ymmärrettäviä tai käytettävissä olevia sanoja.
Selkokuvia voidaan käyttää esimerkiksi keskustelun tukena, omien materiaalien rakentamisessa, kommunikoinnin apuna sekä yksilöllisten ohjeiden ja kuvallisten tukien tekemisessä. Yksi laaja paketti antaa ammattilaiselle valmiin kuvapankin, josta kuvia voi ottaa käyttöön erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa.
Maksuttomat selkokieliset oppaat
Rintojen omatarkkailu ja mammografiatutkimus
Tässä esitteessä on ohjeet, miten tarkkailet rintojasi. Kun tarkastat rintasi säännöllisesti, opit tuntemaan ne ja huomaat, jos niissä tapahtuu muutoksia.
Seksuaalioikeudet
Seksuaalioikeudet tarkoittavat, että sinä saat päättää asioista, jotka liittyvät sinun kehoosi ja seksuaalisuuteesi.
Vaihdevuodet
Vaihdevuodet ovat elämänvaihe, joka voi kestää useita vuosia. Yleensä vaihdevuodet alkavat 45-55-vuotiaana, mutta ne voivat alkaa myös aikaisemmin tai myöhemmin.
Selko-opas anaaliseksistä
Anaaliseksi on normaali osa seksuaalisuutta ja peräaukon alue on seksuaalinen osa kehoa. Anaaliseksi voi olla osa nautintoa ja mielihyvää. Siitä voivat nauttia kaikki, riippumatta sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.
Selko-opas välineistä, joiden avulla voit nauttia seksistä
Tämä opas kertoo erilaisista seksivälineistä, jotka voivat auttaa sinua nauttimaan seksistä. Seksivälineellä tarkoitetaan välinettä, jota käytetään seksin aikana. Seksivälinettä voi käyttää yksin tai yhdessä kumppanin tai kumppaneiden kanssa.
Internet, sosiaalinen media ja porno
Netistä löytyy paljon tietoa seksuaalisuudesta ja seksistä. Netissä voi myös tutustua ihmisiin ja jutella seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvistä asioista.
Kun käyttää nettiä, on tärkeää osata toimia oikein. Netissä on samat säännöt kuin muuallakin.
Tilaa uutiskirje
Tästä voit tilata uutiskirjeemme, jotta saat tietää uusista materiaaleista ja koulutuksista.