Selkäydinvamma ja seksuaalisuus – mitä tutkimukset sanovat?

Tämän artikkelin tarkoituksena on koota lyhyesti kansainvälistä tutkimustietoa aiheesta selkäydinvamma ja seksuaalisuus.

Lämpimästi suosittelen myös tutustumaan TEKSTIIN, joka kokoaa selkäydinvamman saaneiden ihmisten kokemuksia seksuaalisuudesta ja siihen tuen saamisesta Suomessa. Kyseinen teksti pohjautuu avoimeen verkkokyselyyn, joka toteutettiin syksyllä 2023 yhteistyössä Selkäydinvammaiset Akson Ry:n kanssa.

Kattavan tietopaketin aiheesta selkäydinvamma ja seksuaalisuus löydät Selkäydinvammaiset Akson Ry:n uudesta oppaasta TÄÄLTÄ, johon sain ilon olla kirjoittamassa sisällön.

Näin kirjoittajan huomiona haluan sanoittaa, että usein tutkimukset keskittyvät trauma- tai sairausperäisesti vammautuneiden ihmisten kokemuksiin ja tutkimuksissa puhutaan usein muutoksista, menetyksistä ja verrataan seksuaalitoimintoja ”menneeseen aikaan”. Synnynnäisesti selkäydinvammaisten ihmisten ja varsinkin nuorten kokemuksia seksuaalineuvonnasta ja seksuaalisuudesta olisi tärkeää tulevaisuudessa saada lisää. Myös tutkimusten ote (ja ehkä tämänkin tekstin ote) jää hieman kliiniseksi ja seksuaalisuudesta tutkimus sekä kirjoitus pohjaa lääketieteellisiin ja fyysisiin tekijöihin selkäydinvamman yhteydessä. Seksuaalisuudesta keskustelun laajentaminen psykososiaalisiin tekijöihin olisi tärkeää.

Johdanto

Selkäydinvamma aiheuttaa usein merkittäviä ja pysyviä muutoksia ihmisen toimintakykyyn, vaikuttaen motorisiin ja sensorisiin toimintoihin, autonomisen hermoston säätelyyn sekä psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Näiden muutosten myötä myös seksuaalisuus, seksuaalinen toiminta ja seksuaalinen tyytyväisyys voivat muuttua olennaisesti. Seksuaalisuus on kuitenkin keskeinen osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia, identiteettiä ja elämänlaatua, eikä sen merkitys vähene vammautumisen myötä (Anderson ym., 2007; Alexander ym., 2017).

Vaikka seksuaaliterveys on yleinen huolenaihe selkäydinvamman saaneilla henkilöillä, seksuaalisuudesta keskustelu ja sen systemaattinen huomioiminen osana hoito- ja kuntoutustyötä jäävät usein vähäisiksi (Aikman ym., 2018; Earle ym., 2020; Kathnelson ym., 2020). Terveydenhuollon ammattilaiset saattavat kokea seksuaalisuuden puheeksi ottamisen haastavaksi muun muassa ajanpuutteen, osaamisen riittämättömyyden tai aiheen arkaluonteisuuden vuoksi, mikä voi johtaa siihen, että vastuu tiedon ja tuen etsimisestä jää asiakkaalle itselleen (Alexander ym., 2017; Aikman ym., 2018).

Viime vuosina selkäydinvamman ja seksuaalisuuden välistä yhteyttä koskeva tutkimus on kuitenkin lisääntynyt, ja se on tuonut esiin seksuaalisuuden moniulotteisuuden osana kuntoutusta (Bryant ym., 2020). Tutkimuksissa on korostunut se, että seksuaalisuuteen liittyvät muutokset eivät rajoitu ainoastaan fysiologisiin tekijöihin, kuten erektioon, ejakulaatioon tai tuntohäiriöihin, vaan ne liittyvät tiiviisti myös kehonkuvaan, minäkuvaan, ihmissuhteisiin ja emotionaaliseen läheisyyteen (Alexander ym., 2017; Aikman ym., 2018).

Traumaperäisen selkäydinvamman saaneista suuri osa on nuoria peniksellisiä henkilöitä, minkä vuoksi seksuaalisuutta on tutkimuksessa ja kliinisessä työssä tarkasteltu usein erektion, siemensyöksyn ja hedelmällisyyden näkökulmasta. Tällöin vulvallisten henkilöiden kokemukset sekä heidän seksuaalisuutensa erityiskysymykset voivat jäädä vähemmälle huomiolle (Aikman ym., 2018; Bryant ym., 2020). Lisäksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvat selkäydinvamman saaneet henkilöt ovat raportoineet yksilöllisesti räätälöidyn seksuaalineuvonnan ja -tuen puutteita, mikä korostaa tarvetta inklusiivisemmalle ja moninaisuutta huomioivalle lähestymistavalle kuntoutuksessa (Bryant ym., 2020).

Seksuaalisuuden huomioiminen osana selkäydinvammaisen henkilön kuntoutusta edellyttää ajantasaista, tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa sekä ammattilaisten valmiuksia ottaa aihe puheeksi sensitiivisesti ja yksilöllisesti. Tämän katsauksen tavoitteena on tarkastella selkäydinvamman vaikutuksia seksuaalisuuteen ja tuoda esiin keskeisiä tutkimuslöydöksiä, jotka tukevat seksuaalisuuden huomioimista osana kokonaisvaltaista kuntoutusta.

Selkäydinvamman vaikutukset seksuaalisuuteen

Selkäydinvamma on elämää muovaava tapahtuma, johon liittyy tavallisesti motoristen ja aistitoimintojen puutteita sekä seksuaalisen toimintakyvyn haasteita. Vammalla on kuitenkin usein myös merkittäviä psykososiaalisia vaikutuksia, jotka heijastuvat suoraan ja välillisesti seksuaaliseen elämänlaatuun. Vaikutus seksuaalisuuteen, erityisesti fyysisten tekijöiden osalta, riippuu vamman tasosta ja laajuudesta. Fyysiset muutokset eivät kuitenkaan välttämättä vaikuta seksuaaliseen tyytyväisyyteen yhtä voimakkaasti kuin henkilökohtaiset tekijät, kuten intiimisuhteen tilanne, seksuaalisuuteen liittyvät aiemmat kokemukset ja asenteet sekä avoimuus seksuaalisuudesta keskustelemiseen. Psykologisten tekijöiden onkin todettu vaikuttavan tyydyttävän seksuaalisuuden saavuttamiseen jopa enemmän kuin fyysisten tekijöiden. Seksuaalisuudesta keskustelua integroidaan kuntoutusprosessiin usein heikosti, vaikka selkäydinvamma voi vaikuttaa merkittävästi henkilön itsetuntoon ja kokemukseen omasta arvosta seksuaalisena olentona (Angel & Kroll 2020; Elliott ym. 2019; Hess & Hough 2012; Soler ym. 2018).

Jopa kahdeksankymmentä prosenttia selkäydinvamman saaneista ihmisistä on ilmoittanut vamman vaikuttaneen heidän seksuaaliseen minäkuvaansa ja kokenut, että seksuaalisen toimintakyvyn parantaminen parantaisi myös heidän kokonaisvaltaista elämänlaatuaan. Ihmiset kokevat, että tärkein syy seksuaalisen toiminnan harjoittamiseen on tarve läheisyyteen eikä lisääntyminen. Pitkäaikaisen vamman kanssa elävistä noin kuusikymmentäseitsemän prosenttia on harkinnut tai tarvinnut ammatillista apua seksuaalisuuteen liittyvien haasteiden vuoksi (Anderson ym. 2007; Thrussell ym. 2017; Kedde ym. 2012).

Seksuaalinen kiihottuminen, reaktiot ja sukupuolispesifit muutokset

Tapaturmaisen selkäydinvamman jälkeen refleksiset seksuaaliset reaktiot voivat aluksi puuttua. Refleksien palautuessa sukuelinten stimulaatio voi kuitenkin aiheuttaa seksuaalireaktion refleksimäisesti, kuten erektion peniksellisillä ja emättimen kostumisen vulvallisilla. Usein nämä refleksiset reaktiot ovat lyhytkestoisia eivätkä ihmisten kokemusten mukaan riittäviä seksuaalisen tyydytyksen saavuttamiseksi. Psykogeeninen kiihottuminen, eli psyykkisten tekijöiden aikaansaama erektio tai emättimen kostuminen, on mahdollista silloin, kun vamma sijaitsee T11-tason alapuolella (Hess & Hough 2012).

Peniksellisillä selkäydinvamma vaikuttaa erektiokykyyn ja siemensyöksyyn. Vaikka noin kahdeksankymmentä prosenttia selkäydinvamman saaneista peniksellisistä saavuttaa jonkinasteisen erektion, jopa yhdeksänkymmentäviisi prosenttia kokee haasteita siemensyöksyyn liittyen. Vaikka erektio usein saavutetaan, sen kesto ja ylläpito voivat jäädä ihmisten kokemusten mukaan riittämättömiksi. Erektiohäiriöiden hoidossa voidaan kokeilla suun kautta otettavia erektiolääkkeitä, paikallista peniksen pistoshoitoa, virtsaputkeen annettavaa lääkitystä tai apuvälineitä, kuten penispumppua (Latella ym. 2019; Soler ym. 2018; Stoffel ym. 2018). On kuitenkin tärkeää huomioida, että erektion saavuttaminen ei vastaa ihmisen kykyä kokea seksuaalista kiihottumista, eikä erektiokykyä tulisi käyttää mittarina peniksellisen seksuaaliselle potentiaalille (Hess & Hough 2012; Stoffel ym. 2018).

Siemensyöksyn mahdollistamisessa vibraattorin käytöstä on todettu hyötyä erityisesti silloin, kun vamma sijaitsee T10-tason yläpuolella. Mikäli vibraatiostimulaatio ei tuota toivottua lopputulosta, voidaan käyttää elektroejakulaatiota. Perhesuunnittelun yhteydessä siemennestettä voidaan kerätä myös neulabiopsian avulla eli ottamalla siemennestettä suoraan kiveksistä. Lapsitoiveeseen voi vaikuttaa siemennesteen heikentynyt laatu, joka on yleistä selkäydinvamman yhteydessä (Brackett ym. 1998; Sonksen & Ohl 2002; Sonksen ym. 2012; Latella ym. 2019).

Vulvallisilla emättimen kostumisen häiriöt liittyvät sympaattisen hermoston vaurioihin. Emättimen stimulaatio voi aiheuttaa refleksimäistä kostumista, mutta tämä ei usein ole riittävä penetraatioon, minkä vuoksi liukuvoiteiden käytöstä osana seksuaalista toimintaa ja seksuaalineuvontaa tulisi aina keskustella. Traumaperäisen selkäydinvamman jälkeen vulvalliset kokevat usein ohimenevää amenorreaa, joka kestää useimmiten noin kuusi kuukautta. Selkäydinvammalla ei yleisesti ole todettu olevan vaikutusta vulvallisten hedelmällisyyteen, minkä vuoksi ehkäisy tulee huomioida asianmukaisella tavalla. Emättimen ja kohdun limakalvot voivat vamman myötä olla herkemmät, ja virtsatieinfektioita esiintyy herkemmin, vaikka niiden tunnistaminen tuntopuutosten vuoksi voi olla haastavaa (Hess & Hough 2012; Stoffel ym. 2018).

Orgasmi, kehonhallinta ja autonominen hermosto

Orgasmihaasteet ovat yleisiä sukupuolesta riippumatta. Noin neljäkymmentä–viisikymmentä prosenttia ihmisistä pystyy saavuttamaan itse määriteltyjä orgasmeja, mutta tarvittava stimulaation kesto ja voimakkuus voivat olla aiempaa pidempiä ja voimakkaampia. Orgasmi voi tapahtua myös ihmisillä, joilla siemensyöksy on estynyt, eikä orgasmin saavuttaminen välttämättä liity siemensyöksyn esiintymiseen. Orgasmin kokemus ei myöskään aina korreloi seksuaalisen tyydytyksen kanssa. Orgasmiin tai sen pelkoon voi liittyä huolta autonomisen dysrefleksian oireista (Stoffel ym. 2018).

Virtsa- ja ulosteenkarkailu voivat vaikuttaa kehonkuvaan, itsetuntoon, sukupuolirooleihin, ihmissuhteisiin, koettuun viehättävyyteen, seksuaaliseen itseluottamukseen sekä seksuaaliseen elämänlaatuun ja tyytyväisyyteen. Nämä haasteet herättävät usein epäviehättävyyden, inhon ja nolouden tunteita. On kuitenkin huomattava, että suurimmalla osalla ihmisistä virtsarakkoon tai suolistoon liittyvät huolenaiheet eivät estä täysin seksuaalista toimintaa. Monet tyhjentävät virtsarakon ja suolen ennen seksuaalista toimintaa. Katetri voi olla paikoillaan seksin aikana, mutta se voidaan myös poistaa, mikäli siihen ei ole lääketieteellistä estettä. Vulvallisilla tietyt asennot voivat lisätä virtsarakkoon kohdistuvaa painetta ja aiheuttaa virtsankarkailua, ja huoli virtsankarkailusta suuseksin aikana voi johtaa seksuaalisen toiminnan välttelyyn. Lisäksi kehon viestien tulkinta orgasmin ja virtsankarkailun välillä voi olla haastavaa ja johtaa joissain tapauksissa orgasmin välttelyyn (Angel & Kroll 2020; Cramp ym. 2015; Thrussell ym. 2017; Hess & Hough 2012).

Spastisuutta esiintyy noin kuudellakymmenelläviidellä–seitsemälläkymmenelläkahdeksalla prosentilla selkäydinvamman saaneista ihmisistä. Spastisuus voi vaikeuttaa toivottujen seksuaaliasentojen toteuttamista. Mikäli spastisuus ei ole aiheuttanut pysyviä liikerajoituksia, hoitovaihtoehtoja, kuten lääkitystä, voidaan pohtia yhdessä hoitavan lääkärin kanssa. Lisäksi asentojen muokkaaminen ja tukityynyjen käyttö voivat vähentää spastisuutta ja helpottaa seksuaalista toimintaa. Asentojen valinnassa tulee huomioida myös hengityselimistön toiminta, sillä kumppanin paino voi haitata rintakehän liikettä ja aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Seksuaalinen toiminta ja siihen liittyvä rentoutuminen voivat myös lievittää spastisuuden oireita (Hess & Hough 2012; Soler ym. 2018). Seksuaalisen toiminnan aikana on raportoitu myös pistelyä ja kouristuksia kehossa ja lihaksissa (Anderson ym. 2007).

Autonomisen dysrefleksian esiintyminen virtsarakon tai suoliston toiminnan yhteydessä ennustaa usein oireiden ilmenemistä myös seksuaalisen toiminnan aikana. Oireita voivat laukaista erektio, siemensyöksy tai kiihottuminen. Vulvallisilla autonominen dysrefleksia on erityisen merkityksellinen synnytyksen yhteydessä, jolloin oireiston tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeisiä (Anderson ym. 2007; Hess & Hough 2012; Soler ym. 2018; Stoffel ym. 2018).

Seksuaalisuuden jatkuvuus, sopeutuminen ja elämänlaatu

Seksuaalisen toiminnan tiheys ja merkitys voivat muuttua selkäydinvamman seurauksena, mutta haasteet seksuaalisessa toimintakyvyssä eivät tarkoita puuttuvaa seksuaalisuutta. Tarve seksuaaliseen ilmaisuun ja läheisyyteen säilyy usein. Seksuaalisen halun muutokset ovat yleisiä ja liittyvät muun muassa itsetuntoon sekä huoleen siitä, ettei kykene tyydyttämään kumppaniaan. Masennus, ahdistus ja mieliala vaikuttavat seksuaalisuuden ilmaisuun ja ihmissuhteisiin, mutta parempaa seksuaalista tyytyväisyyttä raportoidaan erityisesti silloin, kun ihmisellä on vakituinen intiimisuhde (Hess & Hough 2012; Soler ym. 2018).

Joustavuus ja avoimuus ovat keskeisiä tekijöitä tyydyttävän seksuaalisuuden löytämisessä. Kehon tutkiminen ja kaikkien aistien hyödyntäminen voivat auttaa löytämään uusia mielihyvän lähteitä. Seksuaalisuuden näkökulmien laajentaminen ja joustavuus seksuaalisen ilmaisun tavoissa voivat lisätä seksuaalista tyytyväisyyttä. Alueet, jotka ovat säilyneet tuntoherkkinä, voivat saada seksuaalisesti kiihottavan roolin, vaikka ne eivät ennen vammaa olisikaan tuottaneet mielihyvää (Angel & Kroll 2020; Hess & Hough 2012; Soler ym. 2018; Stoffel ym. 2018).

Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen terveydenhuollossa / kuntoutuksessa

Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisen hyvinvointia ja terveyttä. Maailman terveysjärjestö on määritellyt seksuaaliterveyden fyysisen, emotionaalisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi suhteessa seksuaalisuuteen, eikä sitä tule ymmärtää ainoastaan sairauden, toimintahäiriön tai heikkouden puuttumisena (WHO, 2018). Tämän määritelmän mukaisesti seksuaalisuus kuuluu luontevana osana myös kuntoutukseen. Useilla kuntoutusaloilla seksuaalisuus on tunnistettu osaksi päivittäistä toimintakykyä, mikä asettaa sen huomioimisen keskeiseksi osaksi kuntoutusprosessia (Elliott ym. 2017; Pieters ym. 2018).

Tutkimusten perusteella seksuaalisuuden puheeksi ottaminen jää kuitenkin kuntoutuksessa usein vähäiseksi. Terveydenhuollon ammattilaiset kokevat seksuaalisuuteen liittyvien teemojen käsittelyssä useita esteitä, kuten puutteita koetussa osaamisessa, epävarmuutta omasta roolista seksuaalineuvonnan toteuttajana sekä epämukavuutta käsitellä intiimeinä koettuja aiheita (Bryant ym. 2020; Elliott ym. 2017; New ym. 2016; Pieters ym. 2018). Lisäksi seksuaalisuuteen liittyvä asiantuntijuus saatetaan mieltää kuuluvaksi jollekin toiselle ammattiryhmälle, mikä voi johtaa vastuun siirtymiseen ja keskustelun lykkääntymiseen.

Ammattilaisten varovaisuus yhdistyy usein asiakkaiden epäröintiin. Monet kuntoutujat kokevat seksuaalisuuden henkilökohtaisena ja arkaluontoisena aiheena, jonka esiin tuominen voi tuntua vaivauttavalta. Asiakkaat eivät aina tiedä, kenen ammattilaisen puoleen seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä tulisi kääntyä, ja he tunnistavat herkästi myös ammattilaisen epävarmuuden keskustella seksuaaliterveydestä (Elliott ym. 2017; Elliott ym. 2019). Tämän seurauksena seksuaalisuutta koskeva keskustelu jää helposti kokonaan käymättä, vaikka molemmat osapuolet pitäisivät sitä tärkeänä. Tutkimusten mukaan suurin osa asiakkaista odottaa, että terveydenhuollon ammattilainen tekee aloitteen seksuaalisuuteen liittyvissä keskusteluissa (Elliott ym. 2019; Pieters ym. 2018).  Vastaavasti myös kuntoutujien kokemuksia tarkastelevassa tutkimuksessa on tuotu esiin, että seksuaalisuuteen liittyvä tuki koetaan usein satunnaiseksi, epäselväksi tai kokonaan puuttuvaksi, ja vastuu aiheen esiin ottamisesta jää helposti kuntoutujalle itselleen (Allen ym., 2025).

Seksuaalineuvonnan ja seksuaalisuuden puheeksi ottamisen lähtökohtana tulisi olla asiakkaan yksilöllisyyden kunnioittaminen. Asiakkaita tulee kohdata heidän arvojensa, seksuaalisten mieltymystensä sekä halunsa tai haluttomuutensa pysyä seksuaalisesti aktiivisena huomioiden (Alexander ym. 2017; Bryant ym. 2020; Elliott ym. 2019; Robinson ym 2011.). Seksuaaliterveyteen liittyvien asioiden käsittely osana kuntoutusta olisi tarkoituksenmukaista ottaa puheeksi rutiinikäytäntönä yhtä luontevasti kuin esimerkiksi neurogeenisiin virtsa- ja suolisto-ongelmiin liittyvät teemat (Elliott ym. 2019). Tämä tukee seksuaalisuuden normalisoimista osaksi kokonaisvaltaista toimintakykyä ja vähentää aiheen kokemista poikkeuksellisena tai toissijaisena.

Selkäydinvamman yhteydessä annettu seksuaalineuvonta painottuu tutkimusten mukaan usein teknisiin ja toiminnallisiin kysymyksiin, kuten vamman aiheuttamiin fysiologisiin muutoksiin ja yksilön seksuaaliseen toimintakykyyn. Vaikka perustiedon tarjoaminen on tärkeää, pelkästään tähän keskittyvä lähestymistapa voi jäädä kapeaksi. Tutkimuksissa on korostettu tarvetta laajentaa keskustelua koskemaan myös läheisyyttä, intiimiyttä, seksuaalisia kokemuksia sekä seksuaalisuuden monimuotoisuutta. Lisäksi mahdollisen intiimikumppanin huomioiminen ja mukaan ottaminen kuntoutusprosessiin on keskeistä, sillä seksuaalisuus toteutuu usein vuorovaikutuksessa ja ihmissuhteiden kontekstissa (Alexander ym. 2017; Angel & Kroll 2020; Eglseder & Demchick 2017; Kathnelson ym. 2020; New ym. 2016).

Monitieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuen on tunnistettu useita periaatteita, jotka tukevat seksuaalisuuden puheeksi ottamista selkäydinvamman saaneiden ihmisten kuntoutuksessa (New ym. 2016). Näitä periaatteita voidaan hyödyntää myös laajemmin kuntoutuksen kontekstissa, ja ne tarjoavat ammattilaisille jäsennellyn viitekehyksen seksuaalisuuden huomioimiseen osana kuntoutustyötä.

Keskeisiä periaatteita seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen kuntoutuksessa (mukailtu New ym. 2016):

• Ammattilaisen aktiivinen rooli: Seksuaalisuuteen liittyvien asioiden puheeksi ottaminen edellyttää ammattilaisen aloitteellisuutta, eikä vastuuta tule jättää asiakkaalle.
• Yksilöllinen ja kokonaisvaltainen lähestymistapa: Seksuaalisuuden tukeminen perustuu kuntoutujan yksilöllisiin tarpeisiin, elämäntilanteeseen ja psykososiaalisiin tekijöihin.
• Kumppanin huomioiminen: Seksuaalisuus toteutuu usein vuorovaikutuksessa, jolloin kumppanin mukaan ottaminen kuntoutukseen voi olla merkityksellistä.
• Turvallisuus ja luottamuksellisuus: Seksuaalisuuteen liittyvien keskustelujen tulee aina perustua luottamukseen, yksityisyyden kunnioittamiseen ja eettisiin periaatteisiin.
• Moniammatillinen yhteistyö ja osaamisen ylläpitäminen: Seksuaaliterveyden tukeminen edellyttää yhteistyötä eri ammattiryhmien kanssa sekä ammattilaisen vastuuta oman osaamisensa päivittämisestä.

Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen kuntoutuksessa ei ole yksittäinen toimenpide, vaan osa laajempaa, kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa seksuaalisuus ymmärretään erottamattomaksi osaksi ihmisen elämää, identiteettiä ja toimintakykyä. Ammattilaisen aktiivinen rooli keskustelun avaajana on keskeinen edellytys sille, että seksuaalisuuteen liittyvät tarpeet tulevat tunnistetuiksi ja huomioiduiksi osana kuntoutusprosessia.

Lopuksi

Tutkimusnäyttö osoittaa, että saadun seksuaalineuvonnan ja seksuaalisen hyvinvoinnin välillä on selkeä yhteys: ihmiset, jotka ovat saaneet tukea seksuaalisuuteensa, kokevat seksuaalisuutensa myönteisempänä kuin ne, jotka ovat jääneet ilman tukea (Hess & Hough 2012). Tämä korostaa seksuaalisuuden huomioimisen merkitystä osana hoitoa ja kuntoutusta. On välttämätöntä, että terveydenhuollon ammattilaisilla on riittävä tieto seksuaaliterveyteen liittyvistä resursseista ja palveluista sekä valmius ohjata asiakkaita tarvittaessa eteenpäin. Seksuaalisuuden teemat edellyttävät usein moniammatillista yhteistyötä, jossa keskeisiä toimijoita voivat olla esimerkiksi seksuaalineuvojat, seksuaaliterapeutit, sairaanhoitajat, fysioterapeutit, toimintaterapeutit, urologit sekä fysiatrian ja kuntoutuksen erikoislääkärit (Aikman ym. 2018; Bryant ym. 2020).

Monitieteinen lähestymistapa voi tehostaa yksilöllistä hoitoa ja kuntoutusta sekä tarjota selkeämmän viitekehyksen seksuaalisuuden käsittelyyn osana kokonaisvaltaista kuntoutusta (Bryant ym. 2020). Lisäksi terveydenhuollon ammattilaisten lisäkoulutus seksuaalisuuden teemoista voi parantaa selkäydinvamman saaneiden ihmisten hoidon ja kuntoutuksen laatua sekä edistää seksuaaliterveyden yhdenvertaista huomioimista kuntoutuskäytännöissä (Bryant ym. 2020; Elliott ym. 2019).