Aivovamman vaikutukset seksuaalisuuteen

Kirjoitus on julkaistu alun perin Suomen Seksologisen Seuran ylläpitämässä Seksologisessa aikakauskirjassa. Teksti on lyhennelmä artikkelista lähdeluettelon ja koko tekstin löydät täältä https://seksologinenseura.fi/wp-content/uploads/2022/01/Aikakauskirja4-3_Kekkonen_F.pdf

Aluksi

Kuntoutuksen lähestymistavaksi on vakiintunut holistinen eli kokonaisvaltainen ihmiskäsitys. Se käsittää ihmisen fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen sekä kulttuurisen puolen, ja ihminen nähdään laajemmin, kuin vain osiensa summana. Hyvinvointi merkitsee kokonaisvaltaisesti tyytyväisyyttä ihmisenä olemiseen, ihmisyyden toteuttamista sekä elämänlaatua. Kuntoutuksessa pyrimme hoitamaan sairauksia ja vammoja, mutta myös tukemaan yksilön ja ympäristön välistä suhdetta, jotta se vahvistaisi ihmisten voimavaroja, selviytymistä ja hyvinvointia. Olemme tottuneet arvioimaan kuntoutusta ehkä ensisijaisesti fyysisen toimintakyvyn kautta, kun taas kuntoutujat toivovat tulevansa kohdatuiksi kokonaisvaltaisina ihmisinä.  

Halutessamme kohdata ihminen kaikkine elämän osa-alueineen, tulisi kuntoutustyöntekijän huomioida myös seksuaalisuus osana ihmisyyttä. Vakava vammautuminen aiheuttaa usein kriisireaktion, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Sairastumiseen ja vammautumiseen liittyy paljon pelkoja ja pettymyksiä, kysymyksiä ja odotuksia, myös liittyen parisuhteeseen, läheisyyteen ja seksuaalisuuteen. Peloista ja kysymyksistä tulisi saada jutella, eivätkä ne poistu vaikenemalla.  Usein herkästi ajattelemme seksuaalisuutta vain seksinä tai seksuaalisten toimintojen toteuttamisena, mutta se käsittää ihmisyyttä laajemmin.

Aivovammalla tarkoitetaan ulkoisen voiman aiheuttamaa aivokudoksen vaurioitumista. Aivovamman saa Suomessa arviolta noin 20 000 ihmistä vuodessa, mikä on kansanterveydellisesti huomattavaa. Valtaosa vammoista on vaikeusasteeltaan lieviä, mutta joka vuosi noin 2 000–3 000:lle aivovamman saaneelle jää pysyviä jälkioireita. Tärkeä tieto aivovammoista on, että huomattava osa vammautuneista on alle 25-vuotiaita.

Seksuaalisuuden erityispiirteitä ja aivovamma

Seksuaalisen toimintakyvyn muutokset ovat merkittävästi yleisempiä aivovamma kuntoutujilla (traumatic brain injury) keskivertoväestöön verrattuna, ja tutkimusten mukaan jopa yli 50 prosenttia aivovamman saaneista kuntoutujista kokee seksuaalisuuden häiriöitä viisi vuotta vammautumisensa jälkeen. Tästä huolimatta seksuaalinen toimintakyky saattaa jäädä kartoittamatta kuntoutuksen aikana, ja saatavilla olevaa tietoa on vähäisesti.

Aivovamma voi vaikuttaa kuntoutujan seksuaalisuuteen monien eri tekijöiden kautta. Aivovaurion seurauksena ilmenevät seksuaalisuuden häiriöt riippuvat aivojen vaurioalueesta ja vaurion vakavuudesta. Kyky ja mahdollisuus tyydyttävään seksuaalisuuteen säilyykin hyvin usein vammoista huolimatta.

Erilaiset fyysiset, psyykkiset ja kognitiiviset oireet sekä tunne-elämän ja käyttäytymisen muutokset vaikuttavat moninaisin tavoin toimintakyvyn eri alueisiin ja ovat väistämättömästi yhteydessä myös seksuaaliseen toimintakykyyn. Muutokset voivat esimerkiksi vaikuttaa kuntoutujan kykyyn ylläpitää tai rakentaa uusia ihmissuhteita, ilmaista omaa seksuaalisuuttaan tai hänen mahdollisuuksiinsa antaa ja saada rakkautta ja kiintymystä. Muutokset voivat ilmetä myös seksuaalivietin ja kiihottumisen vähentymisenä.

Seksuaalisuuteen vaikuttavista fyysisistä oireista fatiikin, sensoristen muutosten, koetun kivun ja nivelliikkuvuuden vähentymisen on todettu heikentävän kuntoutujien seksuaalista hyvinvointia. Aivovamma sijainnin mukaan, kuntoutujalla voi esiintyä halvausoireita, koordinaation ja hienomotoriikan häiriöitä, autonomisen hermoston toiminnan muutoksia sekä spastisuutta, jotka voivat vaikuttaa kykyyn ilmaista omaa seksuaalisuutta. Asentojen vaihtelut ja toteuttaminen voivat vaatia kekseliäisyyttä ja monimuotoisuutta fyysisten rajoitteiden vuoksi. Seksuaalisuuteen vaikuttavia asioita ovat myös hormonaaliset muutokset ja lääkkeiden sivuvaikutukset. Seksuaalinen halukkuus voi vähentyä huomattavasti erilaisten syiden vuoksi, mutta se voi myös nousta, ja seksuaaliseen käyttäytymiseen voi liittyä kontrolloimattomuutta. Suurimmat huolet koskevat yleensä kiihottumista (erektiovaikeudet, naisten kostuminen) sekä orgasmin saavuttamista. Nämä voivat olla yhteydessä suoraan hormonaalisiin tai toiminnallisiin muutoksiin, mutta myös psyykkisiin tekijöihin.

Aivovammasta aiheutuvat neuropsykologiset oireet voivat ilmetä erilaisina toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden vaikeuksina, tiedonkäsittelykyvyn hidastumisena, impulsiivisuutena, muistihäiriöinä sekä kielen ja puheen tuottamisen tai ymmärtämisen häiriöinä, jolloin oman seksuaalisuuden ilmaiseminen ei onnistukaan totutulla tavalla. Esimerkiksi keskittymisvaikeudet voivat vaikuttaa kohtaamisiin muiden kanssa ja oman kiinnostuksen esiin tuomisessa toista ihmistä kohtaan sekä muuttaa kykyä fantasiointiin ja kiihottumiseen. Muistivaikeudet tai sosiaalisen kommunikaation haasteet voidaan kokea vastaanottajan taholta loukkaaviksi eleiksi, jos vammautunut unohtaa esimerkiksi suhteeseen liittyviä merkittäviä tapahtumia tai toimii sosiaalisista normeista poikkeavalla tavalla. Omista seksuaalisuuteen liittyvistä toiveista ja tarpeista kertominen ja ymmärretyksi tuleminen voi vaikeutua muuttuneen kommunikoinnin vuoksi, ja laskea seksuaalista hyvinvointia. Neuropsykologisilla ja kognitiivisilla kyvyillä on huomattava merkitys seksuaalikäyttäytymisen ja sen haasteiden kannalta. Erityisesti vakavissa aivovammoissa seksuaalisen riskikäyttäytymisen taso voi olla yleisempää ja riskinotot voivat olla yhteydessä muihin vakaviin emotionaalisiin ongelmiin. Riskialttiilla tai kontrolloimattomalla seksuaalisella käyttäytymisellä voi olla vaikutuksensa myös sosiaalisiin tilanteisiin. Epäsopivat kommentit tai ennalta arvaamattomat toiminnat sosiaalisissa tilanteissa voivat vaikeuttaa ihmissuhteiden luontia ja aiheuttaa hämmennystä läheisissä

Masentuneisuudella ja korkealla iällä on tutkimuksissa havaittu olevan yhteys aivovammakuntoutujien seksuaaliseen tyytymättömyyteen. Kuntoutujat voivat kokea mahdollisuuksien intiimeihin kontakteihin rajoittuneen, ja parempaa seksuaalista toimintakykyä onkin ennustanut runsas sosiaalinen osallistuminen.  Itsetunnon laskeminen onkin yleinen seuraus vammautumisen yhteydessä, mikä voi vaikeuttaa ja hidastaa kuntoutujan seksuaalista eheytymistä ja minäkuvan korjautumista vammautumisen jälkeen. Vammautuminen vaikuttaa aina sisäiseen ja ulkoiseen minäkuvaan, ja erityisesti sisäisen minäkuvan muutokset voivat jäädä havaitsematta tai tulla vähätellyiksi, jos muutos on näkymätön.

Vammautumisen aiheuttamien fyysisten toimintakyvyn muutosten myötä myös ulkoinen minäkuva voi muuttua, mikä voi vaikuttaa kuntoutujan seksuaali-identiteettiin ja oman kehon hyväksymiseen. Minäkuvan muutokset voivat synnyttää häpeän ja huonommuuden tunteita, vähentää sosiaalista kanssakäymistä ja näin ollen estää uusien ihmissuhteiden solmimista tai sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä altistaen kuntoutujaa yksinäisyydelle. Masennuksella on havaittu olevan yhteyttä seksuaaliseen tyytyväisyyteen, mutta ei suoraan toimintakykyyn. Myös useiden mielialalääkkeiden todetut vaikutukset seksuaalisiin toimintahäiriöihin, seksuaaliseen toimintaan ja kiinnostukseen on huomioitava. Kuitenkin vastavuoroisesti masennuksen hoito voi helpottaa seksuaalisia ongelmia, joten hoidossa ja hoitomuodoissa olisi tärkeää löytää tasapaino.  

Kuntoutustyöntekijän mahdollisuudet

Syitä seksuaalisuuden puheeksi ottamattomuuteen ja sen käsittelyn vaikeuteen on monia. Pelko ja ennakkoluulo aiheen sopimattomuudesta kuntoutujalle on yksi yleisimpiä syitä, miksi kuntoutustyöntekijä ei ota seksuaalisuutta puheeksi.  Usein pelätään, että kuntoutuja kokee sen esimerkiksi seksuaaliseksi häirinnäksi, että se aiheuttaa nolostumista, yksityisyyden rikkomista tai reaktiot vaikuttavat vuorovaikutussuhteeseen negatiivisesti. Kuitenkin tutkimuksissa on todettu, että kuntoutuspalveluja käyttävät ihmiset eivät tienneet, kenen kanssa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista voi puhua, ja toivoivat kuntoutustyöntekijöiden ottavan asian puheeksi. Asian esille ottaminen on kuntoutujille vaikeaa, vaikka nämä haluaisivatkin siitä puhua.

Jotta seksuaalisuuden kohtaaminen ammattilaisena helpottuisi, työntekijän tulisi kohdata ensin oma seksuaalisuutensa ja käsiteltävä siihen liittyviä kysymyksiä ja haasteita. Seksuaalisuuden käsitteleminen omassa työssä voidaan asettaa kehikkoon, jossa peruslähtökohtana ovat työntekijän subjektiiviset edellytykset työskentelyyn. Näitä ovat oman seksuaalisuuden kohtaaminen, asenteet, ennakkoluulot sekä tiedot ja taidot seksologian alueella. Omat seksuaalihistorian kokemukset, seksuaalisuuteen liittyvät näkemykset tai arvotukset eivät ole yleisiä normeja, jotka automaattisesti palvelisivat myös asiakasta hänen elämässään. Työntekijän on pohdittava omia vaikuttimiaan, arvojaan, sokeita pisteitään ja asenteitaan jatkuvasti osana omaa työskentelyään.  Koska ennemmin tai myöhemmin meidän ennakkoluulomme ja asenteemme paljastavat itsensä, on hyödyllisempää tulla niistä kiinnostuneeksi, kuin yrittää päästä niistä eroon. On arvokasta reflektoida sitä, mikä meissä itsessämme resonoi, koska se voi kehittää huomattavasti terapiaprosessia.  

Seksuaalisuuteen liittyen omaa kartoitusta ja pohdintaa voi tehdä seksuaalianamneesin avulla, joka löytyy esimerkiksi TÄÄLTÄ https://www.terapiaperhonen.com/wp-content/uploads/2019/06/Seksuaalianamneesi.pdf

Dialogiselle keskustelulle on ominaista avoimuus, läsnä oleminen ja toisen kunnioittaminen. Avoin kohtaaminen edellyttää uskallusta ja itsensä alttiiksi asettamista, ja tarve korostaa omaa asiantuntijuutta vaikeuttaa näitä kohtaamisia. Hädässä olevalla ihmisellä on yhteys sellaisiin ajatuksiin, jotka eivät ehkä tule enää puheeksi helposti. Ovi on ikään kuin auki ydinkokemukseen, mutta se tulee ilmi sivulauseessa, huomaamattomasti. Jos tähän ei tartuta, ovi saattaa sulkeutua pitkäksikin aikaa. Siksi ammattilaisten tulisi olla herkkä näille pienille vihjeille ja sivulauseille ja kysyä rohkeasti lisää. Sivuuttaminen ja vastaamattomuus on reaktio jo itsessään. Perusorientaationa kuntoutuksessa on oltava toiselle vastaaminen, mikä ei tarkoita välttämättä vastauksen tietämistä, vaan kuulemisen viestittämistä. Tällainen työskentelytapa mahdollistaa sen, ettei tarvitse etukäteen tietää, miten pitäisi vastata missäkin tilanteessa. Oleellisempaa on antaa asiakkaalle tilaa kertoa asiansa tämän omista lähtökohdistaan käsin. Kerro lisää -kysymys on helppo keino osoittaa asiakkaalle, että työntekijä sitoutuu aktiivisesti ja kuulevasti keskusteluun.

Lopuksi

Kuntoutujien kanssa työskentelevien ammattilaisten on keskeistä ymmärtää vammasta aiheutuneiden oireiden yksilöllinen vaikutus kuntoutujan seksuaalisuuteen. Seksuaalinen toimintakyky jää kuitenkin tutkimusten mukaan usein kartoittamatta, ja ammattilaisten aktiivisuus seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen on vähäinen. Seksuaalisuus mielletäänkin usein vain seksuaalisten toimintojen toteuttamisena, sen sijaan että nähtäisiin sen rooli sisältämme kumpuavana elinvoimana ja hyvinvoinnin sekä oman identiteetin perustavanlaatuisena osana, jonka tukeminen voi vahvistaa henkilön kokonaisvaltaista toipumista.

Tutkimuksista nousee esiin, miten merkittävä osa aivovammakuntoutujista (50 prosenttia) kokee seksuaalisuuden häiriöitä vielä viisi vuotta vammansa jälkeen. Ammattilaisten ja kuntoutujien välille syntyy kuitenkin katkos kuntoutujien odottaessa ammattilaisten ottavan seksuaalisuuden puheeksi, ja ammattilaisten olettaessa kuntoutujien tuovan aiheen esiin oma-aloitteisesti. Seksuaalisuuden puheeksi ottamisen kuvataan herättävän ammattilaisissa huolta ja pelkoa asiakkaan loukkaamisesta tai jopa seksuaalisen häirinnän mahdollisuudesta. Seksuaalisuudesta keskustelemisen pelätään myös nostavan esiin asioita, joihin ammattilaisella ei ole tarvittavaa ammattitaitoa. Esiin tuodut huolet korostavat, kuinka ammattilaiset pyrkivät ammatilliseen ja näyttöön perustuvaan osaamiseen, asiakkaan kunnioittamiseen ja eettisiin toimintatapoihin.